Esitykseni valtuustossa ratkaisi Espoon kaupunkiratahankkeen solmun

Espoon kaupunkirata on tärkeä hanke nin seudullisesti, kuin Kauniaistenkin kehitykselle ja kilpailukyvylle tulevaisuudesa. Kauniaisten kaupunginhallitus esitti kuiekin äänestyksen jälkeen valtuustolle, että Kauniainen ei hyväksy itse hanketta, vaan pelkästään sen suunnittelun.

Tämä olisi vaarantanut koko hankkeen, ja päätöksellä olisi menetetty EU-tukio ratahankkeen suunniteluun. Sain kuitenkin tuotua ryhmille esityksen, jossa Kauniainen valtuuston päätöksellä rajaa hankkeeseen osallistumisen Kauniaisten osalta 27,5 miljoonaan euroon. Viikon neuvottelujen jälkeen valtuusto oli valmis hyväksymään esitykseni yksimielisesti.

HSL-investointikorvaukset huomioiden investoinnin poistot rasittavat Kauniaisten tulosta 450000€ vuodessa 30 vuoden poistoajan. Investointi on hyvin kohtuullinen suhteessa siihen hyötyyn, jonka Kauniainen sujuvammista raideyhteyksistä ja mm. uudistuvista asemista saa. Kaupunki on kehittynuyt asemien ympärille. Raiteet vievät Kauniaisen nyt tulevaisuuteen.

Päätös valtuustossa:
http://kauniainenfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20203019-2

Valt. Pesosen esittämä ja valt. Saarelan kannattama esitys päätösehdotukseksi, hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös:

KV hyväksyi esityslistan liitteenä olevan sopimuksen Espoon kaupunkiradan toteuttamisesta ja rakentamissuunnittelun laatimisesta (Kauniaisten ja Espoon kaupungit, Väylävirasto) sillä edellytyksellä, että Kauniaisten ei tarvitse osallistua kattohinnan 27,5 milj. euroa ylittäviltä osin ja edellytyksellä, että muut sopimuksen osapuolet hyväksyvät sopimuksen ja edellä mainitun Kauniaisten vaatimuksen.

Samalla KV päätti, että Kauniainen ei hyväksy esityslistan liitteenä olevaa sopimusta Espoon kaupunkiradan toteuttamisesta ja rakentamissuunnittelun laatimisesta (Kauniaisten ja Espoon kaupungit, Väylävirasto), jos edellä mainitut edellytykset eivät täyty.

Samalla KV myös hyväksyi, että sopimuksen mukaan Kauniaisten kaupungin osuus Espoon kaupunkiradan investointihankkeesta on 10 % eli enintään 27,5 milj. euroa. Em. lisäksi Kauniaisten kaupunki toteuttaa erillishankkeena yhdessä Espoon kaupungin kanssa radan läheisyyteen pyöräilyn laatukäytävän, jonka hinta Kauniaisille on n. 2,5 milj. euroa ratainvestoinnin lisäksi.

Lisäksi KV valtuutti Väyläviraston tekemään tilauksia hankkeen suunnittelua ja toteutusta varten kilpailuttamiltaan tai muuten Väyläviraston hankintaohjeistuksen mukaisesti hankkimiltaan tahoilta.

Lopuksi KV oikeutti kaupunginjohtajan tekemään sopimukseen mahdollisesti vielä tarvittavat teknisluontoiset muutokset sekä allekirjoittamaan em. sopimuksen ja mahdolliset myöhemmin tarvittavat, tätä sopimusta noudattavat asiakirjat kaupungin puolesta.

 

Tietoja Juha Pesonen

Kaupunginhallituksen jäsen, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Vihreät, Kauniainen
Kategoria(t): Ajankohtaista, Blogi, Tiedotteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.