Hallinto-oikeuden päätös sähköäänestyksestä torstaina 29.1.

Helsingin hallinto-oikeus antaa huomenna päätöksensä sähköisen äänestyksen valituksista.

Henkilökohtaisella tasolla toivon, että hallinto-oikeus toteaa vaalien olleen lailliset. Tiedostan toki sen, että minun on vaikea suhtautua asiaan täysin objektiivisesti, enkä siksi halua ottaa asiaan voimakasta kantaa. Hallinto-oikeus ja viime kädessä korkein hallinto-oikeus ratkaiskoon vaalien lainvoimaisuuden.

Tein Kauniaisten Vihreiden vaalipäällikkönä syksyn 2008 vaaleja varten valtavasti töitä ja vaalien tulos oli henkilökohtainen vaalivoitto. Vaaleihin liittyvä työ ei ole suinkaan loppunut vaalipäivään, vaan se on jatkunut mm. paikkajakoneuvotteluiden ja paikkojen sopimisen muodossa kuluvan viikon maanantaihin saakka, jolloin uusi valtuusto viimein järjestäytyi. Puolen vuoden työn jälkeen motivoituminen mahdollisiin uusintavaaleihin tuntuu likimain mahdottomalta.

Olipa päätös mikä hyvänsä, toivon, että sähköinen äänestys viimein kuopataan. Toimivan sekä yksinkertaisesti, ymmärrettävästi ja aukottomasti valvottavan  äänestyslippukäytännön muuttamiseksi ei ole missään vaiheessa osoitettu pitäviä perusteluja. Sähköiden järjestelmän tuomat säästöt ovat enemmän kuin kyseenalaisia, eikä ääntenlaskennan nopeus äänestyslipuista ole Suomessa koskaam muodostunut ongelmaksi.

Äänioikeuslistojen osalta siirtyminen sähköiseen järjestelmään nopeuttaa ja helpottaa vaalilautakunnan työtä, mutta sähköisesti annettavat äänet ja sähköinen uurna tekevät järjestelmän virheettömästä toiminnasta mahdottoman läpinäkyvästi valvoa ja vaarantavat vaalisalaisuuden.

Vastustin sähköistä äänestystä jo ennen vaaleja. Nyt haluaisin keskittyä varsinaiseen valtuustotyöhön.

Tietoja Juha Pesonen

Kaupunginhallituksen jäsen, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Vihreät, Kauniainen
Kategoria(t): Tiedotteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.